Kilokiukuttelija

6.2.2016

Huonoista osista surkeasti koottu

Taas on yllättävän pitkä aika edellisestä kirjoituksesta, eikä mitään erityistä syytä siihen.
Melkein joka päivä mielessä käy, että voisi kirjoittaa ja sitten tuleekin muka jotain ja se vaan jää.
Nyt odottelen padin teknisen päivityksen valmistumista eikä ole muuta tekemistä niin voisi vaikka... Kiukutella!!!

Kovien pakkasten aikaan uloshan ei voinut mennä, mutta niiden laannuttua oli ihan mukava laahustaa hangessa. Ajattelin, että sellainen 10-15 cm hento lumi on liikunnallisesti vähän sama kuin vedessä liikkuisi = hyvä nivelille.

Paskat.

Lonkat ei tykännyt YHTÄÄN! Tiesin joka ilta jos oli käyty kävelemässä: molempia lonkkia kolotti.

Istuin päivänä eräänä lääkäriasemalla (en itse asiakkaana vaan seurana) ja kuuntelin yhtä vuoroa odottavaa, joka kertoi kaverille kovaan ääneen omaa tilannettaan. Hänellä oli leikattu polvi ja kivut olivat silti jatkuneet. Joku guru oli sitten tutkinut lisää ja syy löytyikin lonkista.
Jäin miettimään, että olisko mulla ehkä sama. Mähän oon ihan eripariosista kasattu maanantaiversio ja toinen jalka lyhyempi kuin toinen (on sanottu, että saattaa joskus tulevaisuudessa johtaa tekoniveleen - no thanks!!). Eli voisko mun polvijutut tulla lonkista?
Ei sillä, että sillä olisi jotain merkitystä - mun Quasimodo-rakenteellehan ei ole mitään tehtävissä.

Paino? Ihan hitusen vain alaspäin koska on välillä taas käyny kaveria suklaakakun kera ja mies mankunu Mäkkiin. Joo, eiköhän tää taas tästä hiljalleen..

1 kommentti:

  1. Mäkin vaan tänään kiukuttelen. Särkee päätä! Ei auta särkylääkkeet! Mikään ei huvita!

    Vasta ylihuomenna on karkkipäivä! Nyt pitäisi jo aloittaa suunnittelu, että mitähän suklaata sitä sitten söisi...

    VastaaPoista